maanantai 30. tammikuuta 2017

Lainaus eräästä päiväkirjasta, osa 2

" Mistä tietää, olenko minä onnellinen? Miltä onnellisuus tuntuu? Voikohan ihminen olla onnellinen eri aisoista? Vastaus tähän on kyllä.

Ihminen voi olla onnellinen eri asioista, elämäntilanteesta riippuen. Jollekin onnellisuuden tuo perhe ja ystävät, jollekin oma koti tai kasa rahaa. Jollekin onnellisuuden tuo rakkaus.

Parhaassa tilanteessa ihminen on silloin, kun hän on onnellinen pienistäkin asioista.

Toivoisin, että osaisin itse olla onnellisempi kaikesta pienestäkin. Välillä tuntuu, ettei mikään riitä. Muut ymärilläni ovat onnellisia, mutta minä en. Se tuntuu pahalta, mutta onneksi siitäkin voi päästä yli. Pitää opetella olemaan onnellinen.

Ai miksi? Koska onnellisuudesta lähtee kaikki hyvä! "

Miks mä otin tällasen tekstin tähän… Syy siihen on se, että musta tuntuu nyt tosi hyvältä. Pitkästä aikaa must tuntuu, et oon onnellinen.

Elämässä on sattunu ja tapahtunu paljon. Välillä on ollu tosi vaikeeta nähdä mitään hyvää missään. Siitä voisinkin puhua paljon. Tiedän, että myös moni mun ystävistä on kokenu paljon. Ja he tietää kyllä, miltä voi tuntua, kun ei enää hymyilytä mikään ja missään ei näe mitään hyvää.

Onneks kaikesta selviää ajan kanssa. Joskus sitä tarvitaan enemmän ja joskus vähempinkin aika riittää. Pitää kuitenkin muistaa, että jos tuntuu siltä, oo armollinen itelles. Anna itelles sitä aikaa.

Ehkä paras neuvo, mitä oon kuullu, on että pidä lähimmäiset ihmiset lähellä. Päästä ihmiset lähelle. Kerro, jos sulla on paha olla.

Mä oon kiitollinen mun perheestä ja mun ystävistä.

KIITOS! 💖👪👫👭👬


- I-M


torstai 26. tammikuuta 2017

Torstain top5 !

Ja taas ollaan jo torstaissa. Viikot menee ihan älytöntä vauhtia ja tuntuu, etten ehdi tekemään mitään! Tätä nyt en kuitenkaan jätä tekemättä, se on varma! 😌

Tänään top listalle pääsee mun suosikit tv- ja netflix-sarjoista. Listalla on pelkkiä ulkomaalaisia sarjoja, joten ehkä suomalaisista sarjoista tulee sitten jossain kohtaa oma lista 😉 Mutta eiköhän mennä suoraan asiaan!

1. Modern Family 👪

Tässä sarjassa seurataan kolmea perhettä, jotka muodostavat yhdessä yhden suuren perheen. Sarjasta ei tapahtumia puutu! Jokainen jakso kestää n. 20 minuuttia ja on todella helppoa katsottavaa. Sarja on lapsiystävällinen, esimerkiksi kiroilua on hyvin vähän ja seksiä ei oikeastaan ollenkaan. Netflixistä löytyy 7 tuotantokautta kyseistä sarjaa. Mukavaa on myös se, että näyttelijät ovat pysyneet samoina ja kasvaneet ja vanhentuneet sarjan myötä. NAURUTAKUU! 😌😂 



2. SKAM 💛

Lainaus Yle Areenasta: "Norjalainen sarja ystävyydestä, rakkaudesta, seksistä, pettämisestä, ryyppäämisestä ja juhlimisesta. " Eipä se sen enempää kaipaa! Tykkäsin aivan valtavasti, ja näitäkin jaksoja vaan ahmin. Kolme tuotantokautta löytyy Yle Areenasta! 



3. Vampire Diaries ❤

Vampyyrit… Tän sarjan sisältöä ei voi selittää lyhyesti. Jo ensimmäinen tuotantokausi sisältää niin paljon tunteita ja tapahtumia. Kuitenkin sarjassa nuori tyttö rakastuu "nuoreen" mieheen, jolla on aika suuri salaisuus. Kun salaisuus paljastuu, onkin siinä sitten jo kaikki vaarassa. Jännittävä ja tapahtumarikas sarja! Netflixistä löytyy kuusi kautta!!! 



4. Pretty Little Liars 💅👭👭

Nimi antaa ehkä ymmärtää, että kyseessä on leppoisa sarja teinitytöistä, mutta ei! Sarjassa viidestä tytöstä yksi katoaa ja vuoden päästä kadonneen tytön ruumis löytyy. Tämän jälkeen neljä ystäväänsä kaipaavaa tyttöä alkaa saada karmivia viestejä, joiden lopussa on vain "terveisin - A". Tästä lähteekin tapahtumaketju, josta ei jännitystä puutu! Netflixistä löytyy tätäkin sarjaa jo viisi tuotantokautta. 



5. Orange is the new black 🔶⚫

Sarjan ensimmäisessä jaksossa nainen joutuu vankilaan vanhasta huumebisneksestä ja kauhunsekaisin tuntein asettuu omalle punkalleen. Kun jaksot kulkevat eteenpäin, alkaa vankilan kuviot tulla tutuiksi ja ystäväpiirit selkeytyä. Sarjassa seurataan vankilan tapahtumia ja ennenkaikkea vankilan naisia. Sarjassa on huumoria, surua, tunteita ja jännitystä! Kaikkea löytyy. Netflixin puolelta tätä sarjaa löytyy neljä kautta. 




Siinä taas tän viikon top listaa. Toivottavasti löytyi jokin uusi, mielenkiintoinen sarja! Tuben puolella myös aiheesta video.
Ens torstaina taas uutta listaa! 😊

Rentoa viikonloppua!

- I-M



tiistai 24. tammikuuta 2017

Lainaus eräästä päiväkirjasta

" Miksi rakkaus loppuu yhtä nopeasti, kuin se alkaakin? Miten se tapahtuu? Vai onko joku jo jossain päättänyt, että tuo rakkaus loppuu tänä päivämääränä, jonka minä päätän?

Meidän rakkaus loppui jo viime kesänä. Ääneen sen sanoimme vasta lokakuussa. Marraskuussa kaikki oli jo ohi. 

Päätös ei ollut helppo, mutta se oli täysin oikea. Ensin oli vaikea olla, vaikea hengittää. Nyt kun ajatukset on koottu yhteen, olen tajunnut, että päätös oli täysin oikea. Nyt olen onnellinen. Vihdoin. Onnellisempi kuin muutamaan vuoteen. Yksin. 

Vaikka rakkaus hiipui  pois, oli se rakkaus silti kaiken arvoinen. En vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. Oli huonoja ja hyviä hetkiä. Paljon hyviä hetkiä. Kasvoin todella paljon. Olen nyt henkisesti vahvempi. 

Väärät valinnat on myös jokaisen jossakin vaiheessa elämää tehtävä. Niitä on mahdotonta vältää, sillä aluksi ne tuntuvat ainoilta oikeilta valinnoilta. 

Älä mieti liikaa, tee!

'Mitä hävittävää sinulla on?' Tuon lauseen olen kuullut monesti, mutta vasta nyr olen tajunnut, mitä se OIKEASTI tarkoittaa. 

Luota itseesi ja elä! " 


Kiitos perhe ja ystävät kaikesta tuesta! 💕

- I-M

torstai 19. tammikuuta 2017

Torstain top5 !

Mulla oli tarkoitus kirjottaa viime torstain jälkeen tässä välissä jotain, mutta en ilmeisesti sitten kirjottanukkaan… No kuitenkin!

Tänään käsittelyyn pääsi mun omat top viisi takkia. Ajattelin ensin, ettei mulla ole ees viittä takkia, mutta kyllä niitä näköjään vaan oli kertynyt ja valintakin oli yllättävän vaikee. Tässä kuitenkin teille top 5! 😇

1. Bench, talvitakki

Tää kyseinen takki on ollu mulla jo varmaan neljä vuotta. Paras talvitakki ikinä! Kyseinen takki lämmittää todella hyvin, tässä on isot taskut ja tää on vielä kaiken lisäks superkiva päällä. Jos tää takki joskus menee rikki, en tiedä mitä teen! 💕



 2. H&M, "karvatakki" 

Tän takin tarina on sellanen, että näin tän mun kämppiksen kaapissa ja kysyin ihan innoissani, että saanko kokeilla sitä. Kämppikseni totesi siihen, että senkus pidät sitä, mä en sitä käytä. Rakastan tätä takkia! Ite käytän tätä yleensä, jos oon lähdössä ulos ja haluan hieman laittautua. Tykkään erityisesti myös tän takin nahkahihoista. Ne tekee tästä hitusen kevyemmän näkösen. 🐑






 3. Vero Moda, Bomber jacket

Etsin tossa kesän loppupuolella bomberia, joka menis mulla mekon kanssa festareilla. Päädyin vero modaan ja kun näin tän takin, oli se pakko ostaa. Tykkään super paljon tästä kaulan resorista, koska se on hieman korkeempi, kun muutamissa takeissa joita kokeilin. Myös tää vetoketjun metallinen/hopeinen väri on musta kiva yksityiskohta. Koska tää bomberi on myös vähän paksumpaa matskua, menee tää pidemmälle syksyyn sekä heti keväällä tosi hyvin! 😎



 4. ZARA, nahkatakki

Siis niinkun, tälle takille hiljainen hetki! Kun mä kävelin Zaraan, ja näin tän takin siellä rekissä, mä kirjaimellisesti JUOKSIN tän luo. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tykkään tästä aivan älyttömän paljon, koska no tää on PUNAINEN ja tässä on kivoja yksityiskohtia esim. noi remmit tuolla helmassa ja vetoketjut kummassakin hihassa. Voisin papattaa tästä niin kauan, mutta laitetaan vaan nää kuvat ja antaa niiden kertoa loput! 💯💋


5. NIKE, ulkoilutakki

Viimeisenä valitsin vielä mun niken ulkoilutakin. Tän kanssa on tosi mukava lähtee lenkille, sillä tää hengittää ja jonkin verran myös lämmittää. Takki on aika ohut, mutta tää on ollu mulla myös talvella lenkkipoluilla, ja kyllä tarkenee kun vaan laittaa tarpeeks alle! Tässä on iso huppu ja todella korkea kaulus, jotka molemmat tuo suuren plussan. Myös vetoketjulliset taskut löytyy kummaltakin puolelta. Oikeesti tää on miesten takki ja tilattu mun pikkuveljelle, mutta koska tää oli hänelle pieni niin meikä sen vei! 🏃





Tässä oli mun tän viikon top5! Toivottavasti piditte.
Tällä viikolla sain tän myös tonne tuben puolelle, joten käy sieltä myös kurkkaamassa paremmin, miltä kukin takki näyttää mun päällä! 😊😊😊

Kiitos kun jaksoit lukea!

- I-M


torstai 12. tammikuuta 2017

Torstain top5 !

Tästä alkaa mun uus, joka torstainen blogi/vlogisarja! Joka torstai siis kerron top5 suosikit joko kuluneelta viikolta, kuukaudelta tai ihan vaan jostakin kategoriasta. Jos haluat kuulla mun top viis lempparia jostain sulle mieluisasta aiheesta, niin kommentoi se tonne alas! 😊

Tähän ensimmäiseen top vitoseen mä otan mun lempipuuhailuja ja lempiajanvietteitä!

1. Ystävien kanssa hengailu 💕💕

Ystävät on aina ystäviä. Parasta tekemistä niiden kanssa yleensä on kaikki. Ei tarvii suunnitella etukäteen, että mitä tehdään, koska pelkkä hengailukin on ihan parasta oikeessa seurassa! 😊 


2. Liikunta 🏃👍💪

Erittäin hyvää ajanvietettä, sillä samalla kun tylsyys katoo, vaikutat myös positiivisesti omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Sitäpaitsi se fiilis, kun tuut salilta tai lenkiltä hyvän treenin jälkeen! Sitä fiilistä on vaikee kuvailla, joten kokeilkaa. Suosittelen 😉 

Kuva taitaa olla vuodelta 2015… 


3. Netflix & sohva 😋😌

Tän voi sitten mainita heti tähän liikunnan perään… 
Mun yks ihan lempparipuuhista on vaan olla ja katella esim. Netflixistä jotan superhyvää sarjaa. Mikä olis sen ihanampaa, kun kylminä talvi-iltoina käpertyä viltin alle teemukin kanssa ja katella Netflixiä kaikessa rauhassa? 

4. Shoppailu 💸💸💸

Siis mä rakastan shoppailua! Vaikka en todellakaan aina edes ostais mitään, niin silti kaupoille lähteminen on aina ihan älyttömän kivaa. Näkee ihmisiä, pääsee sovittelemaan vaatteita ja tekemään löytöjä. Tässäkin kyllä tosin vaikuttaa se, kenen kanssa on liikenteessä! 😊 
Täytyy vielä mainita, että kirppareiltakin tulee tehtyä ihan hyviä löytöjä! 


5. Laulaminen & musiikinkuuntelu 🎶🎧🎤

Siis kuulokkeet päähän, hyvä biisi soimaan ja antaa palaa! Kun oon yksin kotona, laulelen lähestulkoon koko ajan. Oli musiikkia tai ei. Mä oon aika varma, että mun naapurit on kyllästyneitä muhun…
Tykkään myös hirmusesti käydä artistien keikoilla, mutta niihin vaan palaa tota rahaa ihan kohtuu hyvin… 

Siinä oli lyhyesti tän torstain top 5 ! Tästä ekasta torstaista ei vielä vlogiin tuu mitään, mutta ens viikolla kyllä tubenkin puolelta löytyy top 5 suosikit! Sitä odotellessä voit käydä kurkkaamassa 
20 faktaa musta 💁 (tosin pari kohtaa ei enää pidä paikkaansa, mutta samapa tuo)

- I-M 


tiistai 10. tammikuuta 2017

New year, new me...

Tää vuosi tulee olemaan mun vuosi!

Veikkaan, että noin on sanonut aika moni muukin… Mut mä jotenkin uskon, että tää vuosi tuo mulle paljon hyvää. Viime vuosi opetti mulle paljon ja loppuvuonna ollut muutto ja muu yksityiselämässä tapahtunut muutos toi mun elämään paljon uutta. Vaikka muutokset on joskus vaikeita, niin oon silti päässyt vihdoin asettumaan ja rauhottumaan. Nyt oon oikeastaan todella onnellinen!

Mun vuosi tulee pitämään sisällään paljon sellaista, jota oon halunnu tehdä jo pitkään, mutten vaan ole saanut aikaseksi. Paljon blogitekstejä ja vlogeja, tai niin oon ainakin suunnitellut ja parhaani lupaan yrittää! Aion käyttää kaikki tilaisuudet hyväksi, mitä vaan eteen tulee. Haluan vaan oikeastaan olla onnellinen ja tehdä just sitä, mistä itse tykkään! 

Aion myös olla rohkeampi. Mitä väliä sillä oikeastaan on, mitä muut ajattelee siitä mitä SÄ teet? No ei mitään! Jos jotakuta nyt kovasti häiritsee se, että kirjottelen tänne asioita tai kuvaan vlogia, niin sitten häiritsee. Mä en enää välitä ja toivon, ettet säkään! (Pienenä vihjeenä siis, että tee mitä haluut, äläkä välitä muista)

Ainiin! Viime tekstissä mainitsin sen Helsingin. Olin siis seuraamassa ihana ystäväni Miss Helsinki 2017 finaalia. Itse kilpailussa kävi miten kävi, mutta tapahtumana se oli todella kiva. Mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Sain tavata ihmisiä, jotka merkkaa mulle paljon, sain viettää aikaa muutaman ystävän kanssa ja olla tukemassa kilpailussa mukana ollutta ystävää! En voi ees kuvailla, kuinka ylpee oon mun frendistä! Aivan mahtavaa, että hän lähti kisaan mukaan ja antoi kaikkensa!! 
Love you <3

Kiitos myös toiselle ihanalle ystävälle, kun majoitit mut sun kämppään! Oli niin hauskaa. <3


 

Kaunis rakkaus <3


Juno kävi muutamaankin otteeseen esiintymässä ja täytyy myöntää, että tykästyin ERITTÄIN paljon! Myös upeelta Janelyltä on tulossa älyttömän kova biisi ulos tässä lähiaikoina. Olkaa hereillä!




Vietin tosiaan vielä pari ylimäärästä päivää Helsingissä ja räpsin vaan pari kuvaa. Nääkin kaikki on puhelimella otettu, kun kamera jäi kokonaan tänne Pirkkalaan. Koittakaa kestää!





Joten, new year, new me! Tää ei oo mikään lupaus teille vaan tää on lupaus mulle itelleni. Nyt pitää alkaa nauttimaan ja elämään. Tästä tulee huikee vuosi!

- I-M




maanantai 9. tammikuuta 2017

Joululahjoja ja ostoksia

Yllättäen, oon ihan hitusen myöhässä näiden mun joululahjojen kanssa… Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan!

Mun joulu ensinnäki meni tosi mukavasti ja rennoissa tunnelmissa. Tosin olin siinä kyllä hieman kipeä, mutta ainakin oli aikaa levätä. Aattoaamuna meillä oli perinteinen joulupuuro mun toisilla isovanhemmilla, jonne kokoonnutiinkin sitten lähes koko perheen voimin (tosin mun äiti ja pikkuveli oli lapissa mutta muuten siellä olikin kaikki lähimmäiset isän suvun puolelta). Siitä matka jatkui hautausmaan kautta Tammelaan mun toisille isovanhemmille ja siellä vietinkin sitten koko aaton ja pari seuraavaakin päivää. Saunottiin, syötiin ja availtiin lahjoja. Sain jälleen aivan liikaa kaikkea, mutta muutama ehdoton suosikki paketeista paljastui! :)







Yks ihan ehdoton suosikki oli Iittalan Kastehelmi-sarjan kynttilälyhty kirkkaana eli värittömänä. Rakastan tätä kyllä ihan älyttömästi ja uskoisin, että jossain kohtaa pitää hankkia tälle myös kaveri! :) Kiitos tästä isovanhemmille <3





Toinen heti käyttöön päässyt suosikkilahja oli tämä Guessin pikkulompakko, johon mahtuu just sopivasti kortit ja hitusen myös käteistä matkaan mukaan. Oon ottanut tän siis käyttöön heti, sillä tää on just sopivan kokonen laukkuun kun laukkuun, ja näyttää todella kauniilta myös sellaisenaan! Kiitos tästä meidän ihanille perhetutuille <3





Yks ehkä parhaista lahjoista tänä jouluna oli isältä saama lahja. Siitä en viitsi tänne kuvaa laittaa ihan "turvallisuussyistä". Sain nimittäin liput THE WEEKNDin keikalle 1.7. Kaisaniemeen!!! Kyseessä siis Blockfestin järjestämä 10-vuotisjuhlakonsertti, jossa esiintyjinä mm JVG ja Kube! Oon superinnoissani näistä lipuista!!!! Kiitos isä <3 

Sain toki paljon muutakin kivaa, ja kaikki lahjat oli mieluisia. Tässä vain muutama poiminta, joten kukaan ei saa vetästä hernettä nenään! :) 

Saatoin myös ostaa itelleni jotain pientä joululahjaks…hups. Ostin Cubukselta aivan ihanan velour-puvun valkoisessa ja harmaassa värissä. Ne on niin ihanat päällä ja kaiken lisäks ne myös näyttää kivalta! :) Vahva suositus! 

No päätin sitte myös vähän tuhlata jo kauan haluamiini meikkeihin ja ostin sitten vähän täydennystä tuonne meikkipussiin!




Eli kävin tuolla Sokoksella, NYXin pisteellä…  



Jo kauan haluttu Nyxin Strobe of Genius illuminating paletti! Suurta suurta rakkautta. Oon tätä nyt muutaman kerran käyttäny ja oon aivan rakastunu tähän. Odotan, että pääsen ihan kunnolla testailemaan tätä vielä, mutta nyt se on MUN! 



Ja toinen ostos, joka on ollut mulla käytössä vasta ihan parina päivänä, on tämä Nyxin soft matte lip cream sävyssä London. Tämä myös erittäin kiva arkikäyttöön ja meneehän tää nyt juhlaankin! Jättää huuliin tosi kivan mattapintasen kerroksen ja tuntuu kevyeltä eikä kuivatakkaan huulia niin kun jotkut mattahuulipunat. Pysyy myös huulilla ihan kivasti! :) Vahva suositus siis tällekkin. 



Tässä vielä nää tuotteet naamaan läntättynä.







Oon ihan fiiliksissä näistä kaikista jutuista! Olin tossa myös Helsingissä ke-la, mutta kirjottelen siitä vähän myöhemmin tänne. ;) 

Kiitos kun jaksoit jälleen lukea! :) Muista myös TUBEN puoli!!








Ihanaa viikkoa kaikille!

- I-M